tiistai 30. syyskuuta 2014

Kuisti

 
Lempiasioitani tässä talossa on lasikuisti. Kuisti on ns. kylmää tilaa, eli käytettävissä lisäpatterin avulla kun lämpötila pysyy plussan puolella. Kuistiin mahtuu hyvin kuusen hengen ruokapöytä ja kun väkeä on enemmän niin jopa kymmenen saadaan sovitettua kuistille. Kuistilla kahvitettiin viimeksi naapureita, kiitos vain vierailusta! Kuisti on myös kuin tehty rapujuhlien viettoon, joten nappasin mukaan kuvan elokuisten rapujuhlien kattauksesta.






sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sienessä


Sienimetsässä on jotain lumoavaa. Luonto, sienet, tuoksut. Sieniretkeen mökillä kuuluu tietysti myös makkaranpaisto laavulla. Viikonloppu parhaimmillaan.

 
 





torstai 18. syyskuuta 2014

Kotivinkin vinkit toimivaan eteiseen

Syksyn viiletessä eteisen kaaos lisääntyy. Meillä eteinen kaipaisi täysremonttia (suunnitelmista lisää myöhemmin). Haaveissa on yhdistää valkoista lautalattiaa suomalaiseen designiin ja ennen kaikkea saada eteiseen kunnolliset säilytystilat. Kotivinkin vanhoilta sivuilta löytyy kuva eteisestä, jossa kaikelle on paikkansa ja joka ainakin minua inspiroi aloittamaan vihdoin omaa eteisprojektiani.



Koko juttu tästä linkistä:

Tee eteisestä toimiva - katso parhaat vinkit eteisen sisustamiseen | Kotivinkki





torstai 11. syyskuuta 2014

Huomenta,
 
syksyinen ja sumuinen aamu. Matkalla töihin. Onneksi on kuitenkin perjantai. Kahdeksan tuntia töitä, viisi tuntia luentoa ja sitten ansaitusti Ölhus hyvän ystävän kanssa. 
 

Syntymäpäivä

Jottei bloggailu menisi ihan ennen ja jälkeen kuviksi, laitetaan tähän nyt hieman kuvia syntymäpäiviltä. Tytär täytti 9 vuotta elokuussa ja näitä juhliahan suunniteltiin pitkään -tytöllä oli tarkat suunnitelmat mitä juhlissa pitää olla.



 






maanantai 8. syyskuuta 2014

Kaktuksia

Lapseni ovat ihastuneet kaktuksiin. Ensimmäisen sai tyttö lahjaksi ystävältään ja sittemmin niitä on tupsahdellut Palntagen-reissuilta ja ties mistä. Yksittäisiä kaktuksia on vaikea asetella vähänkään järkevästi ja siivoaminen on tosi hankalaa jos pöydällä nököttää viisi pikkuista kaktuspurkkia. Moon to moon blogista löytyi tähänkin ratkaisu - tätä täytyy kokeilla! Lisää kaktus- ja kasvi-ideoita Moon to moon-blogista.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Tytön huone

Tyttären huoneessa on ehditty muuttaa sisustusta jo muutamaan kertaan vuoden aikana ja muutamat tavarat hakevat vielä paikkaansa, mutta tässä ennen ja jälkeen otokset täältäkin.
 
Tyttären huone ennen:
 
 
Ja jälkeen:
 






tiistai 2. syyskuuta 2014

Kukkia

Tänään on saatu niin masentavia uutisia että ketuttaa okein kunnolla. Laitetaan sen vuoksi nyt oikein positiivinen kokoelma kuvia pihalle istutetuista kukista kukassa. Osa kuvista on kyllä otettu mökiltä, mutta sieltä on moni taimi löytänyt tiensä tänne Sahakujallekin. Viimeisessä kuvassa olevaa "ilmaveivisipulia" joka oikeasti on valkosipuli, meiltä ei kyllä löydy, mutta en malttanut olla lisäämättä kuvaa kun kasvi on niin koristeellinen.